sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Lähtövalmennus


Tänä viikonloppuna oli YFU :n lähtövalmennusleiri kaikille Suomesta lähteville vaihtereille. Meitä oli siis noin 180, eli tosi paljon! Leiri oli tosi kiva ja hyödyllinen, mutta myös todella väsyttävä. Opin paljon uusia ja hyödyllisiä asioita ylipäätänsä vaihdosta ja tietysti kohdemaastani Kanadasta. Leirillä käsiteltiin mm. small talkia, ensivaikutelman antamista, sosiaalisen median käyttöä vaihdon aikana ja kulttuurishokkia, sekä harjoiteltiin tutustumista ja pohdittiin, miten erilaisiin odotuksiin kannattaa suhtautua. Leirillä oli YFU:n toimiston työntekijöiden lisäksi suuri joukko vapaaehtoisia entisiä vaihtareita kertomassa omista kokemuksistaan ja antamassa vastauksia kysymyksiin.

Kuvia en ottanut leirillä melkein yhtään, kännykkä pysyi koko viikonlopun huoneessa, ja käytin sitä vain kerran koko leirin aikana. Vaikka ohjelmasta suurin osa oli luentotyyppisiä, ei minulla kertaakaan ollut tylsää. Ohjelma oli tiivis, eikä taukoja juurikaan ollut. Juttelin silti tosi monelle vaihtarille ja oli kiva päästä kuulemaan muiden sijoituksista, tulevista host-perheistä ja odotuksista. Meidät oli etukäteen jaettu ryhmiin kohdemaiden mukaan. Itse olin Yhdysvaltoihin lähtevien ryhmässä, sillä Kanadaan lähtijöitä on vain kolme.





Lauantai alkoi aikaisella herätyksellä ja matkan kohti Tamperetta aloitin klo 6.45. Meillä oli bussikuljetus Tampereelta leirikeskus Marttiseen, johon oli vähän yli tunnin bussimatka. Bussissa oli hyvin aikaa tutustua vieressä istuvaan vaihtariin, ja matka sujui nopeasti. Leiri aloitettiin Welcome-tilaisuudella, jossa kerrottiin leirin kulusta ja muusta tärkeästä. Sen jälkeen oli ruoka, jonka jälkeen Yhdysvaltalainen Trent piti meille workshopin small talkista (”it’s in finnish paskanjauhanta”), kontaktista muihin ihmisiin, silmiin katsomisesta ja kehonkielestä. Harjoittelimme tutustumista ja vieraiden ihmisten kanssa juttelemista tylsistä asioista. Paja oli tosi kiinnostava ja varmasti hyödyllinen vaihtovuotta ajatellen!

Lauantaina oli myös luentotyyppinen info käytännönjärjestelyistä ja YFU:n toiminnasta kohdemaassa. Niiden lisäksi keskusteltiin sosiaalisen median käytöstä kohdemaassa ja siitä, miten vaihdon aikana somea kannattaa tai ei kannata käyttää. Keskustelimme siitä, mitä sosiaaliseen mediaan saa vaihto-oppilaana laittaa, ja erilaisista yhteydenpitotavoista Suomeen.

Lauantain kivoimpia juttuja olivat ehkä YFU Games, joka oli siis turnaus eri joukkueiden välillä. Lajeja oli monia erilaisia, joissa tarvittiin mm. älykkyyttä, juoksutaitoa ja improvisaatiokykyä. Lauantain iltaohjelma oli myös aivan mahtava! Sen järjestäjänä toimi Trent, joka aamulla oli pitänyt kommunikaatio-opetusta. Iltaohjelmassa esiintyi improvisaatioryhmä, ja esitys oli todella hauska!

Sunnuntai lähti aamupalan jälkeen käyntiin aamujumpalla, jonka jälkeen alkoi taas luennoinnit. Luentotyyppisten infojen jälkeen käsittelimme ryhmittäin eri maiden stereotypioita ja kulttuurieroja. Puhuimme paljon omista, mutta myös koulun ja host-perheen odotuksista ja niihin suhtautumisesta. Sunnuntaina meillä oli aikaa varattu pelkästään kohdemaan entiseltä vaihtarilta kyselemiseen. Se oli superhyvä mahdollisuus kysyä kaikista mieltä askarruttaneista asioista. 

Viimeisenä ennen kotimatkaa entiset vaihtarit antoivat vinkkejä vaihtovuoteen, kertoivat mitä olisivat halunneet tehdä toisin tai jotain hauskaa omasta vaihtovuodestaan. Tunnelma oli leirillä avoin ja kaikki uskalsivat jutella tuntemattomille. Tutustuin tosi moniin, ja erityisesti muihin Kanadaan lähtijöihin tutustuminen oli mahtavaa!